Opintoni ottivat näinä parina päivänä taas pari hyvää askelta kohti maisterin tutkintoa. Kävin eilen graduohjaajani puheilla ja keskustelu oli kovin antoisa, kuten aina. Olen tajunnut analyysista paljon lisää ja nyt olen siinä vaiheessa, kun teksti pitäisi siirtää korvien välistä tietokoneen ruudulle. Se on haastava vaihe, sillä vaikka pidän kirjoittamisesta enkä ole koskaan kokenut sitä hankalaksi, on tekstin suoltaminen ainakin aluksi hieman kankeaa. Lisäksi minulla on kova halu tehdä tästä hyvä työ. En ole ottanut asioista suurta painetta, mutta huomaan hiovani jokaista kappaletta tarkkaan. Uskon, että kirjoittaminen varmasti lähtee rullaamaan, kun vien analyysia vielä himpun verran pidemmälle ja valmiimmaksi.

Tutkimushistorian osuus on nyt valmis. Tein erillisen syventäviin opintoihin kuuluvan esseen kylätutkimuksesta folkloristiikassa ja sain tänään siitä palautteen. Sain arvosanaksi 4/5, sillä arvostelijan mukaan tekstini on selkeää ja analyyttista. Lisäksi sain hyvät neuvot siitä, miten voin hioa esseetäni gradun aiempaa tutkimusta käsittelevää kappaletta varten. Kuinka paljon uutta puhtia ja motivaatiota tuollainen antaakaan!

Minä en ole koskaan ollut mikään huippuoppilas. Aikoinaan ylioppilaslakkini oli ihan kiven alla, koska kielten kokeet olivat minulle hankalia. Olin aina se tavisoppilas, joka sai arvosanoja seitsemästä yhdeksään, mutta oli matematiikassa ja kielissä tosi surkea ja liikunnassa ja käsitöissä vielä surkeampi mikäli mahdollista. Kun pääsin yliopistoon (ensimmäisen varasijan kautta tietenkin), pelkäsin kamalasti sitä, että tulikohan nyt haukattua aivan liian iso pala. Kuitenkin mitä pidemmälle olen opiskellut, sitä paremmin olen pärjännyt. Siinä missä ensimmäiset vuodet olivat vielä sitä ison palan pelkoa ja jännittämistä, tunnen nyt ihan todella osaavani jotain, pärjääväni ja ennen kaikkea opiskelevani oikeaa alaa.

Se on melkoisen mukava tunne!